sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Puunkaatoa ja virpomista


Viikonloppuna oli vähän muuta oheistoimintaa koulutehtävien sijasta. Viikonloppu alkoi puunkaadolla vanhempieni tontilla.


Kaikkiaan kaadettiin kolme huonokuntoista puuta. Yksi puista oli ikävästi kallellaan mummon taloa kohti. Puunkaato projektiin osallistui minun ja isäni lisäksi veljeni.





Ainoa haaste oikeastaan oli se, että puu piti saada kaadettua kahden rakennuksen väliin tuhoamatta pahasti lähellä olevia omenapuita. Onneksi tilaa kaadolle oli kuitenkin melko paljon. Sitä mukaan kun puuta kaatui, niin karsin ja pilkoin pätkiksi. Savottaa riitti myös risujen keräilyssä ja siirtämisessä. Mummo jännitti sivummalla ja keskittyi kuvien napsimiseen.





Aamulla oli melko harmaata ja varustauduin pukeutumalla lämpimästi. Eikä keretty kauaa touhuta, kun aurinko rupesi paistamaan ja sitten olikin jo kuuma. 

Illalla käytiin emännän kanssa kevyellä palautus kävelyllä. Myös "jarru" oli mukana, jarru on karhiksen uusi liikanimi, koska hän tykkää nykyään pidemmillä lenkeillä vähän vitkutella. Eipähän mene liikaa voimakävelyn puolelle. 



Virpomista


Sunnuntai aamuna käytiin emännän ja karhiksen kanssa etsimässä pajunkissoja. Oltiin jo etukäteen mummon kanssa sovittu, että tytär tulisi sitten sinne virpomaan. 


Tovi käveltyämme, löytyi metsän reunasta mahdollinen oksan luovuttaja. Tosin sen luokse oli haastava päästä, koska lunta on tänä talvena riittänyt, eikä hanki kantanut. Pajunkissat kuitenkin saatiin haettua, vaikka välillä olinkin vyötäröä myöten hangessa. Emäntä ja tytär yhteistyössä koristelivat vitsat. 





Tyttären virpomis asuksi valikoitui mummon aiemmin tekemä Ninjago-asu. Ninjago on täällä ollut kovassa huudossa jo hetken aikaa. 


Samalla reissulla itse pesin auton, koska lumien sulamisen vuoksi rapa roiskuu aika kiitettävästi. Ensi viikolla taas koulu jatkuu, tosin etäkouluna, jota se on nyt jo muutaman viikon ollut koronan leviämisvaiheen takia. Luentoja ei ensi viikolla hirveästi ole ja sitten onkin pääsiäisviikonloppu. Silloin olisi tiedossa lisää puunkaatoa mummolassa sekä auton kevät huoltoa ja siivousta.

 


Kuvat: Motoristinmutsi

Motoristinmutsi retooled


Arkiset seikkailut löytyvät myös Facebookista.


Sivusta tykkäämällä saat uusimmat turinat etusivullesi, linkki sivulle:

Arkiset seikkailut Facebookissa


Arkiset seikkailut Instagramissa: @arkisetseikkailut



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin kirjoitus:

Uusivuosi uudet kujeet

Vuosi meni toiminnan täytteisesti, tytär aloitti uuden harrastuksen, auto hajosi ja itse keskityin pääosin opiskeluun.