perjantai 25. syyskuuta 2020

Syksy jatkuu koronan siivittämänä

Syksy jatkuu Koronan siivittämänä






Syksy jatkaa etenemistään koronan siivittämänä. Lehdessä kirjoitellaan koronasta toki vähemmän kuin keväällä.

Kylmyyden ja harmauden keskellä, jopa aurinko kurkkii välillä ja lämpötila on paikoitellen kohonnut yli 20 asteeseen. Mikä on kyllä mielestäni mukavaa, kun jo kerkesin palelemaankin. Lämpimällä ilmalla oli myös mukavempaa lasten maastojuoksu kilpailuissa, joissa itse juoksentelin lähinnä hyvien kuvakulmien perässä.



Harmaa Maisema



Jonkin verran on korona tartunnat ja altistumiset olleet lehtien jutuista päätellen nousussa, tai ainakin niin minä niitä lukuja tulkitsen. Toki varmaan jotkut voivat olla asiasta eri mieltä. 


Meidän perhe ei onneksi ole joutunut pahemmin kärsimään koronaviruksen johdosta, kerran keväällä käytiin toki korona testissä autokaistalla. Tyttärellä oli noussut kuume ja piti lähteä 15min varoitusajalla testattavaksi. Koska korona testi otettiin auton ikkunan kautta, aiheutti Syslerin turvalasit omat haasteensa. Auton takaikkunat kun aukeavat vain noin 30cm. Tästä huolimatta näytteenotto onnistui, sekä toipilas, että hoitaja olivat molemmat reippaita. Myöhemmin viikolla selvisi, ettei lapsella kuitenkaan koronaa ollut. 


Nyt syksyllä kuitenkin tyttären koulussa oli ilmaantunut tartunta ja hänet haettiin kesken eskaripäivän altistumis karanteeniin. Sitten vaan odoteltiin tiedotuksia. Alkuun ei tarkempia tietoja vielä tullut. Myöhemmin illalla tuli kuitenkin tiedote jossa kerrottiin, ettei karanteeni koske kaikkia koululaisia, eikä eskarilaisia. Ainakin osa koululaisista jää etäopetukseen, mutta esikoulu jatkuu kuitenkin normaalisti. Esiopetusta kun ei oikein voi etänä toteuttaa. 


Eli tytär pääseekin jatkamaan opintojaan kohti tylsyyttä. 

Voihan toki tilanteeseen tulla vielä muutoksia, jos korona pääsee leviämään laajemmin



Joitain tatteja :D


Arkiset seikkailut löytyvät myös Facebookista.


Sivusta tykkäämällä saat uusimmat turinat etusivullesi, linkki sivulle:

Arkiset seikkailut Facebookissa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin kirjoitus:

Uusivuosi uudet kujeet

Vuosi meni toiminnan täytteisesti, tytär aloitti uuden harrastuksen, auto hajosi ja itse keskityin pääosin opiskeluun.