perjantai 11. syyskuuta 2020

Kunnes syksy saapuu

 


Aiemmin kesällä tuskastelin helteistä, nyt sitten tuli sateet ja kylmät ilmat. Ei kiva. 

Ja kohtahan tulee se pimeyskin, kun illat jo uhkaavasti pimenevät. No ehkä tulevasta talvesta tulee edellistä runsas lumisempi.

Päästäisiin ehkä useammin kuin kerran pulkkamäkeen täällä etelässäkin.





Viime aikoina ollaan eletty taas jänniä hetkiä, kun nuorin lapsista aloitti eskarin. Sitä oltiin kyllä jo odotettukin, vaikka jo viime viikolla oli tytär ilmoittanut eskarin tädille, että ei aio täällä kauaa olla. Tarkoittaen aikaansa eskarissa. Hän odottaa jo malttamattomana ensimmäiselle luokalle pääsyä. Hänellä on aina ollut hirmuinen kiire kasvaa isoksi, kun silloin saa tehdä kaikkea kivaa ja pääsee kouluunkin. 

Olen kyllä yrittänyt sanoa, että nauttisi nyt kun on lapsi, aikuisena on paljon tylsempää. Hänhän itse aikanaan sanoi, että haluaa kouluun opiskelemaan tylsyyttä. Joka oli hänen näkemyksensä aikuisuudesta. 


Muuten on kyllä ollut rauhallisempaa, pois lukien lasten yleisurheilukilpailut. Itse ei ole tullut omia juttuja paljoa puuhailtua. Mielenkiinnolla ja ajan kuluksi olen seuraillut paikallista rikosaaltoa.


Toki jonkun aikaa sitten ostin järjestelmäkameran. Tälläistä olin jo jonkun aikaan pohdiskellut. Kameran hankin lähinnä videoiden puuhailuun, ja järjestelmäkameraan päädyin sen monipuolisuuden vuoksi. Videoita olen puuhaillut lähinnä huvikseni Youtubeen liittyen musiikki harrastukseeni. Kamera hankintaa perustelin itselleni myös sillä, että saan tänne mahdollisesti parempia kuvia kuin puhelimen kameralla.



Karhiskin pääsi poseeraamaan kameralle.


Kameran käyttöä on tullut jonkin verran harjoiteltua ja alkaa pikkuhiljaa manuaalisäädöt olemaan hallussa, ainakin omasta mielestä. Tosin mitään ammattitasoa en havittelekkaan. Lasten yleisurheiluharrastusta kuvatessa olen käyttänyt kameran urheilu asetusta, mutta urheilu kuvaaminen kyllä vaatii vielä paljon harjoittelua. 



Karhiksen kanssa lenkillä vähän harjoiteltiin kuvaamista.


Itse musiikkiharrastus on jäänyt vähemmälle viime aikoina. Kaikkea muuta puuhaa on mukamas niin paljon. Sen saralla onkin sitten puuhaa jäänyt jonoon sen verta paljon, että seuraava loma menee varmaan niitä asioita puuhaillessa. Ehkä.



Arkiset seikkailut löytyvät myös Facebookista.


Sivusta tykkäämällä saat uusimmat turinat etusivullesi, linkki sivulle:

Arkiset seikkailut Facebookissa


1 kommentti:

  1. Joo, ei ole kivat kelit nämä, ei. Sen harvan kerran, kun yritän päiväunia ottaa, niin herään siihen, että joku paiskoo täydellä paineella vettä katolle. Ilmojen haltijat...

    VastaaPoista

Uusin kirjoitus:

Puunkaatoa ja virpomista

Viikonloppuna oli vähän muuta oheistoimintaa koulutehtävien sijasta. Viikonloppu alkoi puunkaadolla vanhempieni tontilla.