sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Halloween - Pyhäinpäivä part 2 -Juhlat



Eilen oli ohjelmassa varsinaiset Halloween juhlat. Tytär on odottanut juhlia pitkän aikaa, kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, olimme tehnyt valmisteluja kauppareissujen lomassa jo toista viikkoa. 


Halloween päivän ohjelmana oli muun muassa läksy pöydän hakua tyttärelle. 

Koska vanhan pöydän virkaa toteutti vintage pulpetti, jää se auttamatta pieneksi koulun alkamista silmällä pitäen. 

Uusi pöytä löytyi, kun emännän veli oli muuttamassa ja halusi siitä eroon.


Ennen pöydän hakua emännän ollessa vielä töissä, koristelimme tyttären kanssa asunnon Halloween teemaan sopivaksi. Tytär toimi suunnittelijana ja tarkkailijana, kun minä kiipeilin laittamassa muun muassa hämähäkin seittejä katon rajaan. Hän myös valvoi ja ideoi, missä hämähäkkien kuuluu olla verkoissaan.




Pöydän hakua


Tytär meni samalla mummolaan hoitoon, kun kävin hakemassa isältäni pakettiauton lainaan. Pöydän haku reissu meni emännän kanssa ilman kommervenkkejä, tosin sen sijoittaminen tyttären huoneeseen aiheutti hieman puuhaa. Tyttären huoneessa kun ei ollut turhan paljon ylimääräistä tilaa. Pöydän paikka löytyi kuitenkin yhden vanhan lipaston paikalta, joka tyhjennettiin ja vietiin mummolaan polttopuiksi. Tosin sitten piti lipaston sisältö uusiksi sijoittaa jonnekkin. 


Tähän operaatioon en itse paljon osallistunut, saivat emäntä ja tytär hoitaa huoneen järjestelyn. Itse olisin lähinnä pyörinyt vain jaloissa. Ainoastaan pöydän kasaamisen hoidin siinä sivussa. 

Huoneen järjestely ei ollutkaan mikään ihan pikkujuttu. 




Halloween disko


Palattuani lenkiltä karhiksen kanssa, oli Halloween disko jo alkanut. Juhlat pidettiin ihan oman perheen kesken, eikä olisikaan ollut sopivaa järjestää isompia juhlia Covid-19 johdosta. Emännän kanssa olikin puhetta, että koska tytär on aina ollut innokas järjestämään kaikenlaisia juhlia, niin joku kerta voitaisiin pitää vähän isommat Halloween juhlat. Tietenkin edellyttäen, että Covid-19 pandemia on jo silloin rauhoittunut. 




Herkkusia ja Halloween illan leffa




Halloween elokuvana toimi perinteisesti animaatioelokuva Hotel Transylvania. Edellisvuonna katsoimme elokuvan kolmannen osan, joten tällä kertaa oli vuorossa ensimmäinen osa. Se olikin hyvä valinta, koska edellisestä kerrasta oli jo pidempi aika ja elokuva jaksoi hauskuuttaa yleisöä. Myös meitä "aikuisia". Herkkusina oli Halloween teemaiset namit ja sipsit. Herkut tekivätkin hyvin kauppansa, pois lukien pussin mukana tulleet limaiset silmänamit. Hyi Yäk. 






Leffan jälkeen jatkui vielä partyt hetken aikaan vanhemman lapsen huoneessa, jossa he myös pelailivat pelejä illan päätteeksi. Heistä on vielä toisilleen seuraa ikäerosta huolimatta, vaikka aika ajoin pientä kiistaa tuleekin. Tytär onkin nuoresta iästään huolimatta kova pitämään jöötä veljelleen. 



Karkkirasian tyhjennyttyä, sain siitä pramean rasian plektroilleni.




Jos et vielä lukenut postauksen ensimmäistä osaa, löytyy se täältä:

Halloween - Pyhäinpäivä Part 1


Arkiset seikkailut löytyvät myös Facebookista.


Sivusta tykkäämällä saat uusimmat turinat etusivullesi, linkki sivulle:

Arkiset seikkailut Facebookissa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin kirjoitus:

Synttäriä, koulua ja lunta!

Lunta on tullut mielestäni ihan riittävästi ja allekirjoittaneen koulumatkat ovat olleet aika tarpomista. Onneksi junat eivät ole hirveästi ...