sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Isänpäivä



Isänpäivä alkoi kahvia juodessa ja somea selaillessa. Karhiksen kanssa käytiin auringon noustessa kävelyllä. Keli oli todella hyvä auringon pilkottaessa puiden takaa kirkkaalta taivaalta, vaikka nurmikko olikin hieman kohmeessa. 



Karhiksen kanssa käytiin nuuhkimassa koirapuisto läpi, jonka jälkeen siirryttiin aamupalalle.



Voitasko jo lähteä syömään?

 


Tyttären eskarissa oli perjantaina etätapaaminen Teamsin välityksellä isänpäivän kunniaksi. Tapaamisessa lapset esittivät onnittelu lauluja, sekä tanssi numeroita. Tyttärelle kovin hitti oli Zombisumba, jota onkin biletetty koko edeltävä viikko.

Esikoulusta haun yhteydessä tytär ehdotti, josko minäkin opettelisin kyseisen tanssin.

Tietenkin lupasin, että hän voi sen minulle viikonloppuna opettaa. Sitten vaan video pyörimään ja joraamaan. Itse kyllä yllätyin kuinka raskas kyseinen tanssi oli. Tosin saattaa johtua siitä, kun on urheilu jäänyt viimeaikoina vähemmälle. Oikeastaan sitä ei ole ollenkaan. 😃



Isänpäiväkortti



Tytär oli eskarissa askarrellut hienon kortin. 

Korttiin oli kerätty asioita, joissa olen hänen mielestä hyvä. Kortissa luki muun muassa, että isä on hyvä rokkaamaan. Tästä aiheesta saatiinkin hauska keskustelu aikaiseksi, kun tuli puheeksi minun hiukset. Aikanaan kun olin pitkähiuksinen.

Tyttären mielestä olisin silloin voinut rokata kuin kunnon tyttö, mutta nykyäänkin kuulemma rokkaan ihan hyvin. Tällä hän tarkoittaa musiikki harrastustani. 



Korttiin sisältyi myös piirros hänestä

Toinen keskustelu liittyi siihen, että teen hänen mielestä hyvää tomaattikastiketta.

Eli spaghetti bolognesea. Tämä vähän yllätti meikäläisen, koska viime aikoina kyseisen ruuan on tehnyt emäntä.

No siitä minä sitten lähdin kyselemään, että eiks äiti tee kuitenkin hyvät tomaattikastikkeet?

Vastaus oli ei, mutta hän tekee todella hyvät spaghetit, näyttäen samalla käsimerkkiä 👌. 



Isänpäivälahja



Tytär on eskarissa tehnyt isänpäivälahjan, joka avattiin vasta isänpäivänä. Hän on tehnyt savesta sienen ja maalannut sen. 



Tytär näki samanikäistä serkkuaan ja myöhemmin alkuillasta mentiin käymään mummolassa isänpäivä kahvilla. Ukki tosin viipotti pitkin poikin tuttuun tapaansa, eikä isänpäivä häntä hidastanut. Mummon kanssa juotiin kahvit ja vaihdettiin kuulumiset. Myös mummolle näytettiin YouTubesta, että mikä se Zumbasamba oikein on. 


Koska kamera jäi taas kotiin, niin pyysin mummolta kuvia blogiini.


Kuva: MotoristinMutsi



Juoruilun ohessa huomiota saivat myös mummolan kissat.

Rääpäle tuttuun tapaansa nukkuu rennosti, kissan nukkumisasennot yleensä ihmetyttää vieraita.


Kuva: MotoristinMutsi


Mummolan kissat köllötteli tuttuun tapaansa, sillä maalla kissatkin ottavat rennosti.


 

Kuva: MotoristinMutsi

Mummolla on myös oma blogi:


Motoristinmutsi retooled



Arkiset seikkailut löytyvät myös Facebookista.


Sivusta tykkäämällä saat uusimmat turinat etusivullesi, linkki sivulle:

Arkiset seikkailut Facebookissa


Arkiset seikkailut on nyt myös Instagramissa: @arkisetseikkailut


1 kommentti:

Uusin kirjoitus:

Uusivuosi uudet kujeet

Vuosi meni toiminnan täytteisesti, tytär aloitti uuden harrastuksen, auto hajosi ja itse keskityin pääosin opiskeluun.